• 27.05 Wishpooshs - Chiefs Helsinki
Leto-Wishpooshs 0-3 Tulosta Sähköposti
03.06.2010 15:47

Wishpooshsin maakuntakiertue jatkui edellispäivän tappiollisen ottelun jälkeen Lempäälässä, missä vastaan asettui sunnuntaina 30.5 Leto.

 

Edellisen päivän Chiefs ottelu tuntui alussa hieman painavan vaasalaisten nilkoissa eikä majavalauma tuntunut saavansa peliä haltuun. Syötöt karkailivat ja viimeistely ontui. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen peli olikin tilanteessa 0-0 ja lähempänä maalintekoa ensimmäisen vartin aikana oli luultavasti ollut Leto. Toisella neljänneksellä Ville Takamaa kuitenkin päästi vaasalaiset piinasta ja siirsi ennen taukoa Wishpooshsin johtoon.  Toinen neljännes oli Wishpooshsilta huomattavasi parempaa peliä vaikka omalla tasollaan eivät vaasalaiset siltikään pelanneet. Kolmas neljännes oli jälleen heikkoa peliä. Leto sai tilanteita ja vaarallisen tuntuisia vetoja kohti Vaasan maalia, mutta maalissa seisonut Berliiniin muuriinkin verrattavissa oleva Santtu Perkiömäki piti maalin koskemattomana.  Kolmas erä päättyi edelleen tiukassa 0-1 tilanteessa. Viimeinen neljännes tuntui olevan samanlaista puurtamista ja pakolla yrittämistä kuin aikaisemmatkin, tosin vaasalaiset saivat tehtyä parempia tilanteita ja saivat ottelun jälleen haltuunsa, mikä helpotti johtoasemassa pelaamista. Ottelun lähestyessä loppuaan alkoi Leto ymmärrettävästi nostaa prässäystään ja pyrkimään pallon riistoihin. Vaasalaiset pääsivät kuitenkin rokottamaan ja Niko Vuosjoki teki kauden ensimmäisen osumansa siirtäen näin vaasalaiset 0-2 johtoon. Ottelun viime hetkillä Jukka-Pekka Janhonen viimeisteli loppulukemiksi 0-3 ja näin vaasalaiset ottivat kauden ensimmäiset sarjapisteensä.   
Wishpooshsin sisäinen taistelija palkinto myönnettiin Santtu Perkiömäelle, joka torjunnoillaan piti vaasalaisia mukana ensimmäisen ja kolmannen jakson tiukoissa hetkissä.

SM-Sarja jatkuu seuraavan kerran Lempäälässä pelattavassa koko viikonlopun turnauksessa. Silloin Wishpooshsista mittaa ottavat Lahden Predators sekä Espoo Diablos. Tätä ennen Wishpooshs pelaa 12,6 kaksi harjoitus ottelua sarjan rookie-joukkuetta Kokkolan Relaxia vastaan. Samana päivänä Vaasassa nähdään myös naisten Lacrosse-kauden avaus, kun Turku Titans kohtaa klo: 10.00 pelattavassa ottelussa Jyväskylä Queensin ja klo: 16.00 on tarjolla Vaasa Wishpooshs-ladies vs. Turku Titans.

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä