| Wishpooshs avasi kautensa tappiolla turkulaisille |
|
|
| 31.05.2011 17:06 |
|
Vaasa Wishpooshs avasi kautensa Raumalla pelatussa turnauksessa. Ensimmäisessa ottelussa vastaan asettui viime kauden hopeajoukkue Turku Titans (3-5) ja toisessa Turun U-19 juniorit. (9-2) Ensimmäisessä ottelussa Titans otti hallinnan itselleen ja ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä olivat turkulaiset menneetkin 2-0 johtoon. Toisella neljänneksellä Titans siirtyi jo 3-0 johtoon, ennen kuin vaasalaisryhmä sisuuntui. Ville Takamaan ja Sami Gräsbeckin maaleilla tulivat vaasalaiset maalin päähään turkulaisista. Huomion arvoista tässä vaiheessa oli Wishpooshsin menetetty 6 vs. 4 ylivoima, jossa vedot suuntautuivat kauas ohi maalin ja turkulaisilla olikin melko helppo työ pitää maalinsa alivoimalla puhtaana. Kolmas neljännes oli lähes kokonaan Wishpooshs hallintaa, mutta maalintekoon eivät vaasalaiset päässeet. Turkulaismaalissa pelannut Lauri Uusitalo, pelasi totuttuun tyyliin jälleen loisto-ottelun, torjuen muutamat vaasalaisten todella vaaralliset puolittaiset läpiajot. Toisessa maalissa pelannut Santtu Perkiömäki ei hirveästi kakkoseksi jäänyt kollegalleen ja oikeastaan oli Santun ansiota, että ottelu pysyi tiukkana loppuun asti. Viimeisellä neljänneksellä ottelu kuitenkin koki käännekohdan, ja kuten niin usein aikaisemminkin, Titans pääsi vaasalaisten puolustuspään virheistä rokottamaan pari nopeaa maalia ja siirtyi 5-2 johtoon. Sami Gräsbeckin 5-3 kavennus tuli hieman liian myöhään ja näin ollen Titans nappasi voiton lukemin 5-3. Todettakoon vielä, että Titansin 5:nnessä maalissa sahattiin vaasalaispuolustus Mertarannan sanoin viereiselle kentälle, ja Matti Tähkäpää sai siirtää kuulan tyhjään maaliin. Turkulaisten maaleista vastasivat Matti Tähkäpää 4 osumalla sekä Jussi Kokkola 1 maalillaan. U-19Toinen ottelu alkoi siihen mihin ensimmäinen jäi. Wishpooshs oli alakynnessä junioreita vastaan heti alussa. Suurin syy lienee vaihtomiesten vähyys ja tiukka aamuottelu, lähestulkoon jokaisella vaasalaisella olivat jalat jäissä ja kovakuntoiset juniorit pystyivätkin liikkeellään iskemään vaasalaisten puolustukseen. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen taululla oli kuitenkin kutkuttava 2-1 tilanne turkulaisten hyväksi. Toisella neljänneksellä juniorit laittoivat lisää vauhtia peliin, eivätkä vaasalaiset pystyneet siihen vastaamaan. Toisen neljänneksen jälkeen tulostaulu näytti 6-1 johtoa turkulaisille. Kahdella viimeisellä neljänneksellä meno hieman tasoittui, mutta Wishpooshs ei saanu missään vaiheessa takaa-ajoa käyntiin. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 9-2, ja näin Wishpooshs joutuu vielä tosissaan kamppailemaan ylemmän loppusarjan paikasta. Ottelun maalit: Turku U -19 Vaasa Wishpooshs Anssi Kaisalmi 2 Jani Viitanen 1 Roope Jokela 2 Ville Takamaa 1 Altti Hyytiäinen 2 Jarno Aaltonen 2 Miika Helminen 1 Suurimmat huomiot keskittyvät tällä hetkellä vaasalaisten puolustukseen, joka on loukkaantumisten myötä kokenut melkoisen kolauksen. Ottaen huomioon sen, että Wishpooshs oli ottelussa liikeellä vain yhdellä vaihtomiehellä, jonka lievä loukkaantuminen pakotti vaasalaiset ensimmäisessa ottelussa pelaamaan puolitoista neljännestä ilman vaihtomiestä Wishpooshs pelaa seuraavan ottelunsa 3.6 Huutoniemen kentällä. Tällöin taistellaan Pohjanmaan herruudesta, kun vastaan asettuu Relax Kokkolasta. Ottelu alkaa kello 18.00. Tule paikalle kannustamaan vaasalaisia kohti ylempää loppusarjaa. |


